keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Kansallisuusidentiteetti

Olen huono suomalainen. En äänestänyt. Mutta kuten kaikkeen yleisesti, minulla on tähänkin hyviä selityksiä iso kasa.
1) päädyin vaalipäivänä olemaan apurina palkatta liputusrumbassa
2) en löytänyt sopivaa ehdokasta, vaikka kokeilin kaikki vaalikoneet läpi (tosin kaikki osoittivat minut erääseen tiettyyn puolueeseen, josta olinkin samaa mieltä jo valmiiksi)
3) asun Helsingissä, mutta minun olisi pitänyt äänestää Espoossa, enkä suostunut antamaan niille äpärille mahtavaa mielipidettäni

Jenkkivaaleja oli tarkoitus katsoa tv:stä, mutta tv:ni ei näy, sillä johto on liian lyhyt. Joten minusta tulisi myös hyvin hyvin huono jenkki.

Sanoin tänään allt är bra, mikä kuulemma on väärin, joten hurria ei minusta saa sitten millään, vaikka kerran otinkin riskin ja melkein rakastuin ruotsalaiseen.

Tahdon muuttaa Saksaan, jotta voin juoda kaljaa ja syödä makkaraa lederhosenit jalassa sekä toteuttaa kaikkia muitakin upeita stereotypioita. Vaihdan nimeni Heidiksi.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Oi suuri ja mahtava jenkkilän maa!

Olen minäkin huono suomalainen; kotimaan vaaleja en jaksa millään lailla alkaa kommentoimaan, mutta USA:n  vaaleista kyllä riittää paljon sanottava. En tiedä onko siihen syynä suomalaiselle varsin vieras kamppanjointitapa, vai tahto kauhistella ja hirvitellä medioiden antamaa kuvaa amerikkalaisista, kun ne ovat niin suvaitsemattomia ja typeriä. Joka tapauksessa tässä lyhyt katsaus siitä, miltä USA:n presidentinvaalien viime hetket näyttävät suurimpien lehtien verkkosivujen perusteella.

Helsingin sanomat kertovat kuinka ehdokkaat ovat kamppanjoineet viimeiseen asti syömättä, nukkumatta ja lepäämättä. Suuria toiveita ja lupauksia on esitetty, ja Obamalle on puettu jonkinlaista sankarinviittaa; tämä kun on jaksanut paahtaa täysillä isoäitinsä kuolemasta huolimatta. HS on muistanut myös kertoa siitä, kuinka rahoitusmarkkinat jännittävät vaalituloksia, onhan monen toimialan tulevaisuus tulevan presidentin ratkaisujen käsissä.

Iltasanomien pääuutisena ainakin nettisivujen perusteella näyttäisi taas olevan se miten Obama on käynyt äänestämässä. WOW! Suurena uutisena voidaan siis näköjään pitää sitä, että jenkkilän presidenttiehdokas on tiennyt mitä nappia äänestyskoneessa painaa, tai vaihtoehtoisesti tiennyt minkä numeron paperiin kirjoittaa. Suomen keltainen lehdistö on siis ilmeisesti jo niin turtunut Bush nuoremman älynväläyksiin, että tuollainen normaalitoimenpide on uutisoinnin arvoista. Tästä huolimatta löytyi kyseisen lehden sivuilta myös jotain oikeaakin kerrottavaa, äänestyskoneet ovat tökkineet ja äänestyspaikan pitäjä oli nukkunut pommiin. Kenties vähäpätösen kuuloista, mutta kun muistaa viime presidentivaalien äänien uudelleenlaskentajupakan, niin tuollaiset tekijät saattavat muuttua varsin merkityksellisiksi.

Iltalehti taas yllättää tällä kertaa positiivisesti, se kertoo ainoana mediana tämänhetkisen tulostilanteen, jonka mukaa senaattori Obama johtaa äänin 32-16. Samoin  muistetaan mainita se, että Obama on monen pohjoismaisen suosikki, samoin kuin suomalaistenkin. Mitään muuta uutta lehdellä ei sitten ole sanottavanaan.

Aamulehti on taas keskittynyt äänestyslaitteiden tökkimiseen, mutta yrittää myös nostaa esille niitä asioita, joista kamppanjoissa ei pahemmin ole nostettu esille. Huumepolitiikka, homojen ja lesbojen oikeudet sekä prostituutio on hautautunut kamppanjoissa talouspolitiikan alle, ainoana poikkeuksena on ollut Palinin palavasilmäinen kiihkoilu aborttia vastaan, ja aseiden puolesta.